Nyt on kulunut muutama viikko siitä, kun olympia- ja paralympiajoukkueiden kontti lähti rahtilaivalla kohti Tokiota, ja sain vilkuttaa sille yhdessä YLE:n kuvausryhmän kanssa.
12 metriä pitkän kontin sisällä on muun muassa kylmäallas, kotimaassa valmistettua kahvia, polkupyöriä, olympia-aiheisia lautapelejä ja kasvomaskeja – siis kaikkea, mikä auttaa Tokion kesäolympialaisiin ja niiden jälkeen pidettäviin paralympialaisiin osallistuvia suomalaisurheilijoita viihtymään kisakylässä ja mitä voisi olla vaikeaa hankkia paikan päältä.
Myös Espanjasta lähti yksi purjehtijoiden huoltovälineistökontti matkaan. Se menee Yokohaman satamaan ja sieltä edelleen kisapaikalle Enoshiman purjehduskerholle.
Joku voi ihmetellä, miksi kontti lähti Suomesta peräti 100 päivää ennen kisojen alkua matkaan, sillä rahdin kesto Tokioon meiltä on noin 45 päivää. Näin merkittävässä projektissa sekä Suomen Olympiakomitea että me haluamme toimia varman päälle. Meille on kunnia toimia olympiajoukkueen kumppanina rahti- ja huolintatoiminnassa ja olla ajoissa.
Aikataulujen ja rahdin kertaamista
Jotta asiat onnistuvat tällaisessa ainutkertaisessa projektissa, suunnittelu asiakkaan kanssa alkaa hyvissä ajoin. Suomen Olympiakomitean kanssa pidimme kokouksia, vaihdoimme sähköposteja ja puhuimme puheluita jo vuoden alusta lähtien.
Aikatauluja ja rahdin sisältöä kertasimme useaan otteeseen, mutta jo ensimmäisessä palaverissa kävi selväksi, miten paikallisesti toimitaan. Näissä kisoissa Tokion kisajärjestäjä on ottanut vastuulleen saapuvan kontin toimittamisen satamasta kisakylään, kun joissakin toisissa kisoissa me olemme hoitaneet tämän vaiheen.
Kevään kuluessa teimme meille kuuluvia valmisteluja. Otimme yhteyttä varustamoon ja teimme kontille ennakkovarauksen – se on tapa varmistaa haluttu lähtöpäivä. Suunnittelimme, miten tavarat saadaan hyvissä ajoin varastollemme välivarastointiin sekä missä järjestyksessä lavoille kiinnitetyt tavarat ja irtotavara lastataan konttiin. Varmistimme, että tavaroiden joukossa ei ole mitään kiellettyä, kuten lihaa.
Järjestimme luotetun kumppanimme hoitamaan rahdin vastaanoton ja tekemään tullauksen Japanissa. Täällä kotimaassa me hoidimme sen. Esimerkiksi kahvi ja puurot lähtivät matkaan lopullisena vientinä, mikä tarkoittaa, että ne kulutetaan paikan päällä, eikä niitä tuoda enää takaisin Suomeen.
Muut tavarat lähtivät puolestaan väliaikaisena vientinä, jolloin ne palautuvat aikanaan Suomeen. Näistä muut tavarat paitsi huoltovälineistö palautuvat Suomeen vasta vuonna 2022, kun myös Pekingin talviolympiakisat ja paralympialaiset on järjestetty. Yhdestä kontista on poikkeuksellisesti moneen, kun korona ”järjesti” kisat peräkkäisille vuosille.
Rahti etenee suunnitellusti
Kun alussa kuvailemani h-hetki koitti, olo tuntui tyyneltä ja iloiselta, sillä kaikki oli mennyt putkeen ja rahdin matka suunnittelemassamme logistiikkaketjussa alkoi edetä.
Nyt voimme todeta, että rahdin ensimmäinen pysähdys Rotterdamissa on takana, ja kontti matkaa suuremmassa rahtilaivassa, kunnes se Taiwanin Kaohsiungissa vaihtuu pienempään.
Mitä sitten saapumisen jälkeen tapahtuukaan, siitä kuulemme ensi kerralla.

Jason Kelppe
Special Service Supervisor and Sales
+358 20 1669 522
jason.kelppe@chs.fi
Lue myös:

100 päivää Tokion Olympialaisiin!
Tutustu asiakastarinoihin:
Ota yhteyttä
Soita meille tai lähetä sähköposti ja kerro suunnitelmistasi.
Autamme sinua suunnittelemaan parhaan logistiikkaratkaisun kustannustehokkaalla tavalla.