Rautatiekuljetukset

Rautatiekuljetus Kiinan konttijunalla on ekologisuutta ja nopeutta haluavan valinta.

Olet sitten tuomassa tai viemässä tavaraa, nimetty asiakaspalvelijasi kartoittaa sopivimman ratkaisun ja hoitaa rautatiekuljetuksesi matkaan.

Voit olla huoletta, sillä aikataulu pitää – apunamme on vain hyväksi todettuja logistiikkakumppaneita.

Erikokoisia rahteja

Täyden kontin tai kappaletavaran rautatiekuljetus Suomen ja Kiinan välillä on kelpo vaihtoehto merirahdille. Junamatka kestää 12–16 päivää, minkä päälle tulevat etu- ja jatkokuljetukset.

Kustannuksiltaan rautatiekuljetus asettuu meri- ja lentorahdin väliin.

Jakelua Pohjoismaihin

Etu- ja jatkokuljetuksissa toimimme rautatien solmukohtana Pohjoismaiden kohteisiin.

Juna Helsingistä Göteborgiin tai Osloon kulkee muutamassa päivässä, ja rata jatkuu peräti Narvikiin asti.

Kohteena itä

Jos sinulla on kuljetustarpeita Venäjälle, Etelä-Koreaan tai Japaniin, Trans- Siperian rata palvelee. Yksi toimipaikoistamme, Lappeenranta sijaitsee sen varrella.

Jutellaanko tarkemmin rahtitarpeistasi?

Ensimmäinen ZIH-juna toimi loistavasti. Se lähti matkaan tismalleen oikeaan aikaan ja oli ajallaan perillä, suunnitellun aikataulutuksen mukaisesti. Nykytilanteessa tätä voisi luonnehtia melkeinpä joulun ihmeeksi. Kiitos mainiosta työstä, tämä antaa meille hyvät perusteet tarjota ZIH-junia.

Rautatiekuljetuspalvelut

Etsitkö kokenutta suomalaista agenttia, joka voisi auttaa sinua osana kuljetusketjuasi? Autamme sinua mielellämme.

Palvelemme monipuolisesti:

  • Täydet kontit ja kappaletavarakuljetukset
  • Terminaalikäsittelyt, lastaukset ja purut
  • Pakkauspalvelut
  • Kuljetusvakuutukset
  • Dokumentit

Löydetään parhaat ratkaisut rautatiekuljetuksen tarpeisiisi.

Mikko Ylirahko CHS Solutions Toimitusjohtaja

Mikko Yli-Rahko, Toimitusjohtaja, CHS Solutions
+358 20 7669 406
mikko.yli-rahko@chs.fi