Poikkeustilanteissa korostuvat kokemus, luotettavat verkostot ja toimintavarmuus.
CHS:n ammattilaiset huolehtivat, että yritysasiakkaidemme lähetykset kulkevat turvallisesti ja mahdollisimman sujuvasti haastavista olosuhteista huolimatta.
Lähi-idän tilanteen vaikutukset lentorahtiin
Lentorahtimarkkinassa kapasiteetti on paikoin kiristynyt, kun lentoyhtiöt ovat joutuneet muuttamaan reittejään turvallisuussyistä ja kiertämään konfliktialueita.
Tämä on pidentänyt lentoaikoja ja lisännyt operointikustannuksia. Samalla kysyntä on pysynyt suhteellisen vahvana, mikä on nostanut rahtihintoja erityisesti Euroopan ja Aasian välisillä reiteillä. Lentoyhtiöt nostavat hintoja tällä hetkellä kohteittain vaihtelevasti.
Lähi-idän tilanteen vaikutukset merirahtiin
Lähi-idän kiristynyt turvallisuustilanne voi lähiviikkoina heijastua konttien saatavuuteen myös Euroopassa. Merirahdissa merkittäviä haasteita aiheuttavat reittimuutokset, erityisesti tilanteet, joissa alukset kiertävät kriisialueita pidempiä reittejä pitkin. Tämä kasvattaa transit-aikoja useilla päivillä tai jopa viikoilla ja ruuhkauttaa satamia.
Lisäksi polttoainekustannusten nousu sekä vakuutusmaksujen kasvu heijastuvat suoraan merirahtihintoihin. Lähes kaikki varustamot ovat ottaneet sotariskin lisämaksut käyttöön.
Lisäksi BAF-korotuksiin on hyvä varautua kaikilla liikennealueilla. BAF (Bunker Adjustment Factor) on polttoainepohjainen rahtilisä, joka vaihtelee öljyn maailmanmarkkinahinnan mukaan. BAFilla suojataan varustamoja polttoaineen hinnan äkillisiltä vaihteluilta.
Lähi-idän tilanteen vaikutukset maantierahtiin
Lähi-idän tilanne on lisännyt epävarmuutta maailman öljymarkkinoilla, mikä on näkynyt polttoaineiden hintojen nousuna ja aiempaa nopeampana hintavaihteluna. Koska polttoaine muodostaa merkittävän osan maantiekuljetusten kustannuksista, muutokset heijastuvat suoraan maantierahdin hintoihin.
Poikkeuksellisessa markkinatilanteessa kuljetusalan toimijat joutuvat tarkistamaan öljy- ja polttoainelisiä aiempaa tiheämmin. Muutoksia voidaan tehdä lyhyellä varoitusajalla, ja kustannusvaikutukset voivat vaihdella reiteittäin ja markkinoittain.
CHS - Kansainvälisen logistiikan kotimainen kumppani
Seuraamme Lähi-idän tilanteen kehittymistä jatkuvasti ja reagoimme muutoksiin nopeasti. Lisätietoja saatte aina omalta henkilökohtaiselta CHS -yhteyshenkilöltänne.
CHS asiantuntijat ovat valmiina auttamaan kaikissa kuljetuksiin ja huolintaan liittyvissä kysymyksissä. Löydät yhteystiedot verkkosivuiltamme tai voit ottaa suoraan yhteyttä myyntitiimiimme!
myynti@chs.fi
+358 20 7669 420
Lue muita uutisia:
Ota yhteyttä
Soita meille tai lähetä sähköposti ja kerro suunnitelmistasi.
Autamme sinua suunnittelemaan parhaan logistiikkaratkaisun kustannustehokkaalla tavalla.

