Miksi kiinalainen uusivuosi vaikuttaa logistiikkaan? Kiinalainen uusivuosi, tunnettu myös kevään juhlana, on Kiinan tärkein lomakausi, jolloin tehtaiden ja logistiikkapalveluiden kuten satamien portit suljetaan usein kahdeksi viikoksi – joskus jopa pidempään. Tämä tarkoittaa, että tuotanto pysähtyy lähes kokonaan, työntekijät suuntaavat kotikyliinsä ja logistiikkaketjut hidastuvat merkittävästi.
Tehtaiden toiminta alkaa hiipua jo tammikuun aikana, mikä heijastuu tuotannon ja rahtitilausten aikatauluihin. Merikuljetukset käyvät kuumana, sillä tavarat pyritään lähettämään ennen juhlakauden alkua.
Juhlakauden aikana tehtaat ja satamat ovat suljettuina, mikä keskeyttää tavaravirrat lähes kokonaan.
Merikuljetusten osalta Kiinan satamat sulkeutuvat pääasiassa viikolla 4, jota ennen rahtitilojen kysyntä voi olla huipussaan. Satamat alkavat toimia asteittain uudelleen helmikuun puolivälissä, viikoilla 7-8, mutta isojen satamaruuhkien vuoksi, rahtien matkaan saaminen voi viedä aikaa.
Ennakointi on paras tapa varautua kiinalaisen uudenvuoden vaikutuksiin
1. Maahantuoja, varmista rahtitilaukset hyvissä ajoin: Varmista, että tilauksesi lähtevät ennen juhlan alkamista.
2. Asiantuntijat auttavat: CHS:n logistiikan asiantuntijat auttavat suunnittelemaan toimitusketjusi tehokkaasti.
3. Hyödynnä lentorahdin mahdollisuudet: Voimme tarjota rahdillesi myös lentorahtia nopeuttamaan toimituksia kriittisissä tilanteissa.
CHS – Kumppanisi sujuvaan logistiikkaan
Kiinalainen uusivuosi voi olla logistinen haaste, mutta CHS:n ammattilaiset ovat valmiina auttamaan sinua varmistamaan toimitustesi sujuvuuden. Ota yhteyttä ja hyödynnä asiantuntemuksemme, jotta toimitusketjusi pysyy käynnissä myös juhlakauden aikana.
Lento, -meri- ja maantiekuljetukset:
myynti(at)chs.fi
+358 20 7669 420

Hanna Sipilä-Lehto
Supervisor, Ocean freight
hanna.sipila(at)chs.fi
Lue muita uutisia:
Tutustu asiakastarinoihin:
Ota yhteyttä
Soita meille tai lähetä sähköposti ja kerro suunnitelmistasi.
Autamme sinua suunnittelemaan parhaan logistiikkaratkaisun kustannustehokkaalla tavalla.