Poikkeusolojen työskentelymme yhä tehokasta – löydämme myös vaihtoehtoiset ratkaisut korona-arkeenne

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Jason Kelppe ja Juha Harjula töissä

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot näkyvät edelleen eri puolilla maailmaa ja heijastuvat rahtikuljetuksiin. Olemme reagoineet muutoksiin nopealla aikataululla, ja tehneet useille asiakkaille esimerkiksi uudelleenreitityksiä tilanteen niin vaatiessa.

Palvelumme ja kuljetuksemme jatkuvat kuitenkin mahdollisimman normaaleina: vastaamme asiakkaidemme kysymyksiin ja autamme kaikissa logistiikkaan ja huolintaan liittyvissä kysymyksissä.

Tässä tiedotteessa käymme lyhyesti läpi nykyisen tilanteen ja muutokset rahtiliikenteessä maailmalla:

Air freight

Onnistumme yhä reitittämään uudelleen lentorahtia, ja olemme saaneet toimitettua kaikki lentorahdit kapasiteettipuutteista huolimatta. Osan puutteista aiheuttaa matkustajalentojen peruuttaminen sekä Kiinan ja Euroopan välisen rahtitilan vähyys. Euroopan kysyntä henkilökohtaisille suojavarusteille on kasvanut räjähdysmäisesti, ja laadunvalvonnan tehostamisen toimenpiteet Kiinassa aiheuttavat viivettä tullauksessa. Myös Pohjois-Amerikan rahdissa on viiveitä.

Tavallisesta poikkeavat reititykset saattavat aiheuttaa viiveitä kuljetuksissa, kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä odotusaikana. Voimme tarvittaessa järjestää charter-kuljetuksia, otathan yhteyttä yhteyshenkilöösi CHS:llä, mikäli haluat kuulla vaihtoehdoista lisää.

Sea freight

Myös merirahtikontit kulkevat edelleen sujuvasti, ja kaikki kuljetukset ovat päässeet perille turvallisesti. Merirahtia rajoittavat tällä hetkellä liikkumisrajoitukset ja sulut, ja rahtitilan kysyntä on laskenut useammalla mantereella.

Useat varustamot ovat toteuttamassa leikkauksia ja sopeuttamassa toimintaansa laskeneen kysynnän johdosta. Sopeuttamistoimenpiteiden vuoksi Aasian ja Euroopan välisissä laivavuoroissa on peruutuksia huhti-toukokuun vaihteessa ja sekä toukokuun lopussa. Muutoksia saattaa tulla lisää lyhyilläkin varoitusajoilla, ja reititämme luonnollisesti myös merirahtia uudelleen parhaamme mukaan.

Maantie- ja junakuljetukset

Maantiekuljetusten haasteina ovat rajatarkastukset, supistunut kapasiteetti ja muuttuneet kuljetusreitit – kiitämme maantierahtiasiakkaitammekin kärsivällisyydestä viiveiden sattuessa. Varmistathan kuormia lähettäessäsi hyvissä ajoin, että vastaanottava yritys pitää ovensa avoinna: mikäli lähetystä ei saada toimitettua, se palautuu takaisin lähettäjälle.

Junatavaraliikenne Suomen ja Kiinan välillä on normaalilla tasolla. Junaliikenteen kysyntä on korkeaa, ja etenkin Suomeen suuntautuvat junat täytetään nopeasti.

Muistutamme, että me CHS:llä olemme yhä töissä sinua varten. Soita tai lähetä viestiä, jos sinulla on mitä tahansa huolia tai kysyttävää. Autamme myös tullauskysymyksissä ja konsultoimme parhaiden ratkaisujen löytämiseksi, jotta tekin menestytte tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Contact Us

Call us or send an email.

We will help you find the best solutions for your logistics.