CHS Group on Hyvä yritys

Olemme suurella ilolla mukana Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n Hyvä yritys - kampanjassa. Hyvä yritys -kampanja kertoo yritysten merkityksestä suomalaiselle hyvinvoinnille.
Facebook
LinkedIn
X

Hyvät yritykset rakentavat Suomea, jossa hyvinvointia on tarjolla huomennakin. Hyvät yritykset maksavat
yhteiskunnalle elintärkeitä veroja, työllistävät satoja tuhansia suomalaisia, innovoivat uutta ja kehittävät kestävämpää maailmaa.

Miksi tällainen kampanja on paikallaan?

Yritykset jäävät usein varjoon, kun puhutaan suomalaisesta hyvinvoinnista. Yrityksillä on kuitenkin ratkaiseva rooli hyvinvointiyhteiskunnassamme: ne rahoittavat sen. Yritykset työllistävät, maksavat erilaisia veroja ja tuovat vientituloja. Työnantajina yritykset mahdollistavat työntekijöiden veronmaksun. Ilman näitä tuloja yhteiskunta ei pysty ylläpitämään kaikille kuuluvaa hyvinvointia.

Maailma on rajussa muutoksessa. Ilmastonmuutos tuo vakavia seurauksia koko maapallolle, koronapandemia aiheutti paitsi inhimillistä kärsimystä, myös kovaa velkaantumista, jonka vaikutukset tulevat tuntumaan myöhemmin.

Yrityksillä on sekä talouden kääntämisessä että globaalien ongelmien ratkaisemisessa tärkeä tehtävä. Kestävä, siis myös ympäristön kannalta kestävä talouskasvu maksaa velkamme. Yritysten energia-, ilmasto- ja ympäristöinnovaatiot auttavat ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä. Lääketeollisuus kehittää uusia ratkaisuja kulkutauteja ja muita viheliäitä sairauksia vastaan. Konkreettisia esimerkkejä löytyy paljon ja kaikilta toimialoilta. 

Tutustu miten CHS tekee hyvää

Olemme mukana kampanjassa ja linkistä pääset tutustumaan omaan Hyvä Yritys -sivuumme.

Tehtävänämme on tukea liiketoimintaa logistiikalla ja luoda paremmin toimivaa yhteiskuntaa. 

Onnellinen työntekijä on arvokkain valttimme ja huolehdimmekin henkilöstömme hyvinvoinnista, koulutuksista ja positiivisesta ilmapiiristä monin eri tavoin.

Osallistumme aktiivisesti maailmanlaajuisen Sedex-organisaation toimintaan ja tällä varmistamme sosiaalisten ja eettisten standardien täyttymisen toiminnassamme.

Haluamme olla mukana kehittämässä toimintaamme myös kohti kestävää kehitystä. Olemme lisänneet uusiutuvan energian käyttöä mm. omilla aurinkopaneeleilla logistiikkakeskuksessamme, aktiivisella kierrättämisellä sekä ekologisilla valinnoilla kaikissa toimipisteissämme.

Tuemme henkilöstömme kehitystä ja ylläpidämme heidän ammattitaitoaan erilaisilla koulutusohjelmilla. Maksamme kilpailukykyistä palkkaa ja haluamme huolehtia henkilöstön viihtyvyydestä mm. hyvinvointi- ja virkistyspäivien muodossa.
Olemme Suomen Paralympiakomitean ja Suomen Olympiakomitean kumppanina tukemassa yhdenvertaista liikuntakulttuuria, lasten ja nuorten liikuntaa sekä huippu-urheilua.

Juha Harjula Toimitusjohtaja CHS Air & Sea Oy

Juha Harjula

Lue myös blogimme:

Tutustu asiakastarinoihin:

Ota yhteyttä

Soita meille tai lähetä sähköposti ja kerro suunnitelmistasi.

Autamme sinua suunnittelemaan parhaan logistiikkaratkaisun kustannustehokkaalla tavalla.

Pysy ajan tasalla

Saat uutiset ja asiakastarinamme sähköpostiisi.