CHS:n 3PL palvelut yllättävät monipuolisuudellaan

Alkuvuosi on ollut CHS Solutions Oy toiminnoissa työntäyteinen ja positiivinen. 3PL, varastointi- ja kotimaan kuljetuspalveluiden lisäksi CHS Solutions palvelee asiakkaita monella eri tavalla. Espoon Juvanmalmilla sekä Lappeenrannassa ollaan valmiita suunnittelemaan ja tuottamaan mitä erilaisimpia palvelukokonaisuuksia, asiakkaiden toiveita kuunnellen.
Facebook
LinkedIn
X

Erityisesti räätälöityjen lisäarvopalvelujen kysyntä on viime aikoina noussut useimpien asiakkaidemme toivelistalle. Varastoillamme on laaja lisäarvopalveluihin liittyvä kokemus, osaaminen ja valmius esimerkiksi pakkaus- ja tarroitusprojekteihin, huolto- ja testaustöihin, pesuihin ja kokoonpanotöihin.

Edellä mainitun lisäksi saat meiltä aina laadukkaan ja asiakaslähtöisen palvelun sekä ajantasaista varastodataa tuottavat integraatiot varastonhallintajärjestelmäämme.

Lisäarvopalveluna mm. tarroitus ja uudelleenpakkauspalvelut.

Espoon logistiikkakeskus laajenee

CHS:n pääkaupunkiseudun logistiikkakeskus laajenee huomattavasti, kun uuden tilan muutostyöt ovat jo lähes valmiita ja loputkin työvaiheet valmistuvat kesäkuun puoliväliin mennessä. Uusien tilojen myötä CHS:n sisätilojen määrä kasvaa noin 30.000 m2:een joiden lisäksi meillä on tarjolla aidattua ja vartioitua ulkotilaa useita tuhansia neliöitä. Lisätila merkitsee varastoinnin ja liiketoiminnan kasvun mahdollisuuksia, mikä on hyvä asia vallitsevassa tilanteessa, jossa varastotilat ovat olleet erittäin tiukilla Suomessa ja muualla Euroopassa.

Sertifioitua ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa

3PL ja varastonulkoistustoimintaamme ohjaa sisäisten ja asiakaskohtaisten prosessien lisäksi ISO standardin mukaiset laatu- ja ympäristösertifikaatit ja lisäksi osa toiminnoistamme on myös OIVA-raportoinnin ja SMETA-sertifiointien piirissä.

Ympäristön hyvinvointi ja kestävä kehitys on meille olennainen osa toimintaamme ohjaavia arvoja ja esimerkiksi kierrättäminen, vähäpäästöisyys, energiatehokkaat ratkaisut ja uusiutuvalla tuotettu energia on jo iso osa toimintaamme ja tällä kestävän kehityksen tiellä olemme jatkossakin vahvasti mukana.

Logistiikkakeskuksen katolla on oma aurinkovoimala.

Palvelualueena koko Suomi

Koko Suomen aluetta palveleva pääkaupunkiseudun toimipisteemme lisäksi tuotamme vastaavaa varastojen ulkoistuspalvelua Lappeenrannan logistiikkakeskuksestamme, mistä käsin pystymme operoimaan kustannustehokkaasti ja täsmällisesti erityisesti itäisen Suomen alueita, asiakkuuksia ja projekteja, mutta yhtälailla myös muita alueita Suomessa.

Lisäksi toteutamme asiakas- ja projektikohtaista 3PL-palvelua tapauskohtaisesti myös muissa varastopisteissä ympäri Suomea.

Tarjoamme varastotilaa erilaisille tavararyhmille, myös tullaamattomalle tavaralle. Meiltä löytyy sekä lämmintä että kylmää katettua varastotilaa ja lisäksi aidattua ja vartioitua pihatilaa.

Ota meihin rohkeasti yhteyttä kaiken tyyppisissä varastointi-, kuljetus- ja logistiikkatarpeissasi, niin keskustellaan, kartoitetaan ja mietitään asiaa yhdessä tarkemmin.

Olemme ratkaisukeskeisiä palvelulogistiikan ammattilaisia, meidät on helppo tavoittaa ja autamme aina mielellämme.

Kun logistiikkaketju toimii, kustannukset pysyvät kurissa. Autamme mielellämme, ota yhteyttä:

CHS Solution Oy
Toimitusjohtaja mikko.yli-rahko@chs.fi 040 621 7232
Key Account Manager semi.hurtta@chs.fi 050 3096 293

Mikko Yli-Rahko Toimitusjohtaja CHS Solutions

Mikko Yli-Rahko

Toimitusjohtaja, CHS Solutions Oy
+358 20 7669 406
mikko.yli-rahko(at)chs.fi

Lue myös blogimme:

Tutustu asiakastarinoihin:

Ota yhteyttä

Soita meille tai lähetä sähköposti ja kerro suunnitelmistasi.

Autamme sinua suunnittelemaan parhaan logistiikkaratkaisun kustannustehokkaalla tavalla.

Pysy ajan tasalla

Saat uutiset ja asiakastarinamme sähköpostiisi.